Jumalan olemassaolo

Jossakin elämänvaiheessa jokainen pohtii suuria kysymyksiä, kuten: “Kuka teki meidät?” ja “Miksi olemme täällä”? Kuka siis teki meidät? Useimmat meistä on kasvatettu ajattelemaan pikemminkin tieteellisesti kuin uskonnollisesti; uskomme enemmän alkuräjähdykseen ja evoluutioon kuin Jumalaan. Mutta kummassa on enemmän järkeä? Ja onko jokin syy, miksi tieteelliset teoriat ja usko luomisoppiin olisivat ristiriidassa keskenään?

Alkuräjähdys ehkä selittää miten maailmankaikkeus sai alkunsa, mutta ei aineen alkuperää. Tämä aine (joka teorian mukaan kerääntyi yhteen, tiivistyi ja sitten räjähti) on peräisin jostain. Siinä oli tarpeeksi materiaa muodostamaan sekä meidän galaksimme että miljardi muuta tuntemaamme galaksia. Joten mistä se tuli? Kuka tai mikä loi aineen?

Evoluutio taas voi selittää fossiilien olemassaolon, mutta se ei pysty selittämään ihmiselämän perusolemusta – sielua. Meillä kaikillahan on sielu. Tunnemme sen olemassaolon, puhumme siitä ja joskus rukoilemme sen pelastumisen puolesta. Mutta, vain uskonnolliset ihmiset osaavat selittää mistä se on peräisin. Teoria luonnonvalinnasta saattaa selittää monia elollisten olentojen materiaalisia piirteitä, mutta se ei pysty selittämään ihmissielun alkuperää.

Jokainen, joka opiskelee elämän ja maailmankaikkeuden monimutkaista luonnetta, todistaa Jumalan luomistyötä. Tunnistavatko ihmiset tämän luomistyöksi, on taas eri asia. Esimerkiksi, jos näemme taulun, niin tiedämme, että joku on sen maalannut. Jos näemme veistoksen, tiedämme, että joku on sen muotoillut; tai jos näemme ruukun, tiedämme että joku on sen valanut. Mutta kun näemme jotain luotua, pitäisikö meidän ajatella, että joku on sen luonut?

Käsitystä siitä, että maailmankaikkeus räjähti ja sitten kehittyi tasapainoiseksi ja täydelliseksi sattumanvaraisten tapahtumien ja luonnonvalinnan myötä voidaan lähinnä verrata sellaiseen ajatukseen, että jos autonromuttamoon pudotetaan tarpeeksi pommeja, niin ennemmin tai myöhemmin yksi niistä räjäyttää kaiken yhteen muodostaen täydellisen superauton.

Kaaosta vai hallittuja tapahtumia?

Jos jokin on varmaa, niin se, että jos kukaan ei hallinnoi, kaikki hienot järjestelmät muuttuvat vähitellen sekasorroksi. Alkuräjähdys- ja evoluutioteoriat taas ilmaisevat täysin päinvastaista: että sekasorrosta syntyi jotain täydellistä. Eikö tuntuisi järkevämmältä todeta, että sekä alkuräjähdys että evoluutio ovat hallittuja tapahtumia? Siis Luojan hallinnoimia?

Arabian niemimaan beduiinit kertovat tarinaa paimentolaisesta, joka löysi ylellisen palatsin keitaalta keskeltä karua aavikkoa. Hänen kysyessään miten palatsi oli rakennettu, vastasi omistaja luonnonvoimien muovanneen sen. Tuuli muovasi kivet ja heitti ne aavikolle kasaten ne palatsin muotoon. Sitten tuuli puhalsi hiekkaa ja sadevettä kivien väliin muuraten ne yhteen. Seuraavaksi se pyöritti lampaanvillan säikeitä muodostaen niistä mattoja ja seinävaatteita; puun kappaleista se teki huonekaluja, ovia, ikkunanpieliä ja koristeita asettaen ne juuri oikeisiin kohtiin palatsia. Salamaniskut sulattivat hiekasta lasilevyjä ja lennättivät ne ikkunoihin. Mustasta hiekasta salamat sulattivat terästä ja muotoilivat siitä täydellisen symmetrisen aidan ja siihen portin. Tähän prosessiin meni miljardeja vuosia ja se tapahtui ainoastaan tässä paikassa – täysin sattuman kaupalla.

Ensin pyörittelemme silmiämme ja sitten ymmärrämme. On ilmeistä, että palatsin suunnitteli joku, eikä se suinkaan syntynyt sattumalta. Mikä (tai pikemminkin kuka) sitten on vastuussa näinkin monimutkaisten asioiden, kuten maailmankaikkeuden ja ihmisten synnystä?

Toinen argumentti, jolla pyritään luomisteorian kumoamiseen, keskittyy luomistyön epätäydellisyyden esiin tuomiseen. Tähän liittyvät kysymykset, kuten ”Miten Jumala voi olla olemassa, jos tapahtui näin-ja-näin?”. Kysymys voi liittyä mihin tahansa luonnonkatastrofeista aina lasten synnynnäisiin epämuodostumiin tai kansanmurhista isoäidin syöpään. Tällöin kysyjä pyrkii kieltämään Jumalan sen perusteella, mitä me saatamme kokea epäoikeudenmukaiseksi. Olettamus on, että jumalallinen olento olisi varmasti luonut elämämme maan päällä täydelliseksi ja oikeudenmukaiseksi.

Hmm … eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa?

Yhtä hyvin voisimme sanoa, että Jumala ei suunnitellut maanpäällistä elämää paratiisiksi, vaan pikemminkin koettelemukseksi. Seuraamukset tulevat eteemme tuonpuoleisessa, kun Jumalan lopullinen oikeus toteutuu. Tämän käsityksen tukemiseksi on myös aiheellista kysyä, onko joku kärsinyt enemmän epäoikeudenmukaisuutta elämässään kuin Jumalan valitut, eli profeetat? Entä kenen ajattelemme saavuttavan paratiisin korkeimman tason, jollei niiden, jotka pysyvät vakaina uskossaan maallisista vastoinkäymisistä huolimatta? Joten kärsimys tässä maailmassa ei välttämättä tarkoita, että olemme joutuneet Jumalan epäsuosioon; eikä seesteinen elämä maan päällä tarkoita välttämättä autuutta tuonpuoleisessa.

Ehkäpä tämän pohdiskelun jälkeen voisimme olla samaa mieltä ensimmäisestä ”isosta kysymyksestä”: Kuka teki meidät? Voisimmeko sanoa, että jos kerran me olemme luotuja, Jumala on Luoja?

An article by Dr Laurance Brown.